Christina, mitä jalosukuisin rouva, kävelee kartanon kylmiä kiviportaita ylös lyhty kädessään ja pönkkähameet kahisten. Syvennyttyään parin tunnin ajaksi rukouskirjan lukemiseen hän tahtoo nyt vain päästä vuoteelleen lepäilemään, onhan hän tältä päivältä jo huolehtinut kaikista tilanhoidon ohjaukseen liittyvistä asioista. Hänen miehensä, ylhäinen herra Achatius, tosin siirtyi hänkin jokin aika sitten yläkertaan kahden aseveljensä kanssa, jotka viettävät aikaa hänen vierainaan, ja Christina ei tahtoisi häiritä heitä… Achatiuksen kiivas luonne on tuonut hänelle paljon kyseenalaistakin mainetta, eivätkä myöskään hänen rakkaat ystävänsä Johannes ja Torstenius ole tunnettuja lempeydestään. Sapekas temperamentti, niin hyödyllinen heidän ammatissaan, tekee heistä lähes kyvyttömiä rauhanomaiseen elämään. Silti Christina ei ole kuin muutaman kerran katunut sitä, että suostui häntä yli kymmenen vuotta vanhemman Achatiuksen vaimoksi. Hän nimittäin tietää pystyvänsä olemaan nöyrä alamainen vain miehelle, joka sen ansaitsee. Ja tuo elinvoimaisen roteva ja omalla tavallaan hyvin komea maineikas sotaherra on juuri se mies. Jostain syystä se, että raaka soturi käy päälle, kourii ihon mustelmille ja auraa jalkovälin helläksi, on aina tuntunut Christinasta paremmalta kuin ihanan sukupuolen jalostavaa vaikutusta ylistävien hoviherrojen kaunopuheet. Niin kuin hän hetkeksi poistuisi pehmeästä kotipiiristä oikeaan maailmaan. Christina toivoo, ettei Achatius myöhemmin illalla ole liian väsynyt tai humalassa suorittamaan aviollista velvollisuuttaan – hänen nivusiaan särkee himosta.
Yläkerran kivisellä käytävällä kantautuu Christinan korviin odottamattomia ääniä: huohotusta, voihketta. Hän kallistaa päätään ja huomaa sen tulevan makuukamarista. Hämmästyneenä ja uteliaana hän hiipii raollaan olevalle ovelle ja kurkistaa varovasti sisään – ja mitä hän näkeekään! Kolme sotaisaa herraa lojuvat katosvuoteella aivan alastomina, ja niin säädyttömällä tavalla toisiinsa kietoutuneina, ettei sitä voisi mitenkään erehtyä luulemaan puhtaiksi veljellisiksi hellyydenosoituksiksi. Christina punastuu vaistomaisesti, mutta ei malta kääntää katsettaan pois. Kun miesten asennot vaihtuvat kiehnäämisen ja hyväilyjen mukana ja suudelmia painetaan lähes jokaiselle ruumiinosalle, Christina näkee heidän vartalonsa joka suunnasta. Kaikkia peittää kiharainen karvoitus – varsinkin Torsteniuksella se näkyy olevan varsin runsasta ja tummaa, yhteensopivaa hänen hiustensa kanssa. Kaikista näkyy, että kyseessä on aktiivista elämää viettävä soturi; ratsastaminen ja miekkaileminen ovat vahvistaneet lihaksia niin että Christina erottaa miehekkäät kurvit niinkin etäältä hämärässä kynttilänvalossa. Ja kaikkien kalut seisovat kovina tanassa kuin miekat. Christina ei voi olla vertailematta niitä, kun ne hankautuvat kiihkeästi toisiaan vasten. Hän hymähtää havaitessaan puolisonsa omistavan kaikkein kookkaimman. Johanneksen sauva on lähes yhtä pitkä muttei yhtä paksu, kun taas Torsteniuksella se on miellyttävän paksu ja lyhyehkö.
Mitään tällaista kuin kolmen soturin yhteinen nautiskelu ei Christina ole milloinkaan nähnyt. Hitaasti hän vie kätensä hameen alle, kovaksi turvonneelle tikarinkärjelle huulten välissä, samalla kun katselee miesten ilonpitoa, joka muuttuu koko ajan raaemmaksi. He kiskovat toisiaan hiuksista ja leukaparroista, läimivät hellästi toisiaan kasvoille ja reisille, kynsivät toistensa ihoa. Sama sauva, jota Christina on niin monesti pitänyt kädessään ja suussaan, on nyt niin syvällä Torsteniuksen kurkussa, että tuo pienikokoinen mies näyttää tukehtuvan… Samalla Johannes lipoo Torsteniuksen pakaroiden väliä niin ettei jää epäilystäkään, etteikö se maistuisi taivaan mannalta, ja hänen kätensä on hänen sauvallaan – sama palvelus, jota Achatius puolestaan suorittaa hänelle. Christina hieroo klitoristaan yhä kiivaammin, katse kiinteästi luotuna kolmeen komeaan sotaherraan, jotka jalouden, miehuuden ja sotilasuran yhdistäminä voivat olla häpeämättä mitään toisiltaan.
Vahingossa hän huokaisee hieman liian äänekkäästi, kun orgasmi pimentää hetkeksi hänen mielensä. Seuraavana hetkenä hän huomaa kaikkien kolmen katsovan suoraan häneen, pikemminkin hämmentyneinä kuin närkästyneinä. Ja hänen kätensä on yhä hameen alla, kuten hän sitä seuraavana hetkenä tajuaa.
”Christina”, Achatius sanoo matalalla karhealla äänellään. ”Tule tänne.”
Sydän tykyttäen ja posket punoittaen Christina kävelee miesten luo, jotka irrottautuvat toisistaan. Saman tien Achatius sieppaa hänet kainaloonsa, kiskaisee hänen hameensa ylös ja kuiskaa hänen korvaansa:
”Sinä tulet mukaan.”
Christinaa ei edes hävetä, vaikka häntä ei riisu melkein alastomaksi suinkaan vain hänen laillinen puolisonsa. Peräti kolme yhtä kovakouraista käsiparia pusertelee hänen runsasta vartaloaan, josta näkyy, että hän mieluusti nauttii rasvaisen lihan ja makeiden viinien täyttämistä aterioista yhdessä miehensä seurassa ja makaa hänen kanssaan niin ahkerasti, että on ehtinyt saada jo neljä lasta. Äkkiä Christina tuntee, miten ulospäin sojottaviksi vahatut viikset kutittavat hänen reisiään. Hän katsoo alaspäin ja kohtaa Torsteniuksen ilmeikkäät silmät. Tämä alkaa lipoa Christinan vakoa kuin kermaa latkiva kissa, ja kieltämättä tuo jäntevä ja tumma ratsuväenupseeri muistuttaakin hieman kissaa.
”Hänen etupuolensa on siunatun avioliiton kautta minulle pyhitetty”, Achatius julistaa.
Torstenius nauraa. Hän lopettaa juuri ennen kuin Christina olisi lauennut toisen kerran – ei, ei lopeta, vaan siirtyy runsaan sylkimäärän kera nuolemaan taaempaa herkkää aukkoa ja saa Christinan lähes kirkumaan äärimmäisestä kiihotuksesta. Hierottuaan nopeasti sylkeä myös jäykälle sauvalleen Torstenius lopulta työntyy takaportin kautta sisään. Christina huudahtaa; ei niin että moinen olisi hänelle vierasta, onhan hänen puolisonsa monta kertaa tehnyt hänelle niin. Tällä on sentään kaikista kolmesta isoin kalu, kuten Christina on huomannut. Ja sen Achatius nyt survaisee yhdellä iskulla syvälle liukkautta valuvaan etupuolen kanavaan ennen kuin Christina edes tajuaa hänen aikeitaan. Yhtäkkiä Achatius vain tarttuu edestäpäin hänen paksuihin reisiinsä, niin että kynnet painavat punaiset jäljet lähes vitivalkoiseen ihoon, ja työntää kosteutta valuvan sauvansa sisälle – niin että se painautuu tiukasti myös Torsteniuksen sauvaa vasten, niiden väliinhän jää vain ohuehko lihaseinämä. Miehet suutelevat toisiaan himokkaasti Christinan olan yli.
Kaksi hallitun karkeaa sotilasta yhtä aikaa – vain salaisimmissa haaveissaan Christina on ajatellutkaan sellaista. Olla tällä tavoin täyteen ahdettu. Ylensyödä miehiä; hänen molemmat aukkonsa sykkivät sauvojen ympärillä, kuin lihaa ahnehtivat suut. Mutta Christinan laillinen puoliso on toinen heistä, hänen luvallaan hän on tässä. Se hävittää hänestä lopullisesti kaikki syyllisyydentunteet. Kaksi… ei, kolme miestä, kun Johannes tarjoaa hänelle vielä omankin sauvansa imettäväksi suoraan Achatiuksen olan yli – toki tämä itsekään ei malta olla nuolaisematta sitä. Ja kuten Christina saa pian huomata, sauva ei olekaan tarkoitettu hänelle. Ei, vaan hänen miehelleen: heti kun Christina on saanut imettyä elimen tarpeeksi liukkaaksi, Johannes levittää raa’asti Achatiuksen lihaisia pakaroita ja upottaa sen niiden välistä sisään. Tämä saa Achatiuksen viskaamaan päätään taaksepäin ja parahtamaan ilmiselvästä äärimmäisestä nautinnosta. Hän suutelee Johannesta samalla kun tämän kädet raatelevat Christinan rintoja. Torstenius pureskelee Christinan niskaa ja hieroo toisella kädellä hänen klitoristaan.
Jostain syystä se on Christinasta erityisen värisyttävää, että myös hänen aviomiehensä vastaanottaa sauvaa – että Achatius on samalla tavalla kahden välissä kuin hän. Eivät heidän tuntemuksensa voi olla kovin erilaisia, sillä Christinan jalkovälihän on vain sisäänkasvanut ja kutistunut versio Achatiuksen vastaavasta.
Achatius suutelee Christinaa pitempään ja kiivaammin kuin milloinkaan heidän kahdenkeskisten öidensä aikana.
”Ah, ihana puolisoni, minä tulen kohta…” hän vaikertaa hänen korvaansa.
”Oi ylväs herrani, niin minäkin, ei enää kauaa”, Christina voihkii. Ja Achatius pusertaa häntä reisistä niin kovaa, että kynnet saavat veren vuotamaan.
”Nyt! Nyt!”
Hän työntelee heidät molemmat huipulle asti. Johannes ja Torstenius kuulevat yhtä aikaa suoraan kurkusta tulevan ärinän ja hillittömän uikutuksen, samalla kun pitelevät tuota sulokasta avioparia yhä sylissään ja kumpaakaan säälimättä käyttävät kaikki voimansa vuodattaakseen vuorostaan omat hopeiset nektarinsa heidän ruusuihinsa.
Artemis Kelosaari